sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Vihdoin pitkäaikainen suunnitelmani on toteutumassa! Olen kauan miettinyt blogin perustamista. Etsin sopivaa "syytä" pitää blogia vaikka se on ollut edessäni kokoajan! Blogini tulee siis käsittelemään yrittäjyyttä, ehkä hieman positiivista psykologiaa haaveilusta, mahdollisuuksista, tavoiteasetannasta, mielen ja ajatuksien toiminnasta mutta mikä tärkeintä, omasta elämästäni itsenäisenä yrittäjänä, itsenäisenä Foreveriläisenä. Blogi tulee myös täyttymään intohimonkohteistani, ravinnosta, urheilusta, kauneudesta, terveydestä ja muodista. Silloin tällöin saattaa silmäteräni, Toyvillakoira Muru 4kk, vilahtaa :)

Olen 21-vuotias nuori nainen joka jo alaikäisenä päätti ryhtyvänsä jossain vaiheessa yrittäjäksi. No, ennen kuin täytin 19, tämä toteutui. Olen reilu kaksi vuotta toiminut maailmanlaajuisessa yrityksessä  Forever Living Products:ssa itsenäisenä jälleenmyyjänä ja oman tiimini coachina. Rakennan jatkuvasti "omaa kauppaketjuani" kasvattaen tiimiäni, joka koostuu ihmisistä jotka haluavat jotain enemmän, päivätyönsä ohella tai paljon enemmän, voidakseen jättää päivätyönsä ja päättää itse omasta ajankäytöstään työn ja vapaa-ajan välillä.
Nykytilanteessa suurimmalle osalle ihmisistä lisätulonlähteen tarve on enemmän sääntö kuin poikkeus. Ajattelevat ihmiset tietävät ettei kukaan muu ohjaa heidän elämänsä rattia, se täytyy tehdä itse.
Minä päätin etten halua olla muiden päätösten varassa vaan olen itse oman elämäni kapteeni.

Nämä vajaa pari vuotta on ollut upeita, ja koen, että olen kehittynyt tämän työn/harrastuksen parissa ihmisenä ihan valtavasti!  Parasta tässä Foreveriläisenä olossa on yhdessä tiimin kanssa tekeminen, ideoimien ja niin asiakkaiden kuin tiimiläisteni auttaminen. Ihana nähdä ihmisten onnellisia ilmeitä!